lauantai 11. marraskuuta 2017

Elämä muuttuu

Taas mennyt enemmän kuin tarpeeksi aikaa edellisestä kirjoituksesta, mutta siihen, kuten moneen muuhunkin asiaan, on tulossa muutos. Mie nimittäin muutan! ♥

Kyllä, puolen vuoden olo täällä korvessa saa riittää ja vaikka en paikkakuntaa vaihdakaan, pääsen kuitenkin muuttamaan keskustaan, mistä on paremmat kulkuyhteydet ja mikä parasta; oma vapaus. Muuttoon asti blogissa tulee kyllä olemaan hieman hiljaisempaa, saatan ehkä tulevan kämpän remontista jotain laittaa sillä miulla on kiva vuokranantaja ja saan osallistua remppaan! Pääosin oma roolini siinä on maalaamisessa, mutta sekin on kivaa kun kyseessä kuitenkin oma kämppä.

Viime aikoina on tullut taas tapeltua melko paljon oman pääkopan kanssa, on ollut ylämäkiä ja alamäkiä, mutta nyt asiat menevät suhteellisen hyvin. Tuo kämpän saaminenkin tuo erittäin paljon plussaa omaan fiilikseen, mutta silti kirjoittelu ja isompi kanssakäyminen muiden kanssa on edelleen jäänyt taka-alalle. Pyrin tähän kuitenkin tekemään muutosta hiljalleen, nyt kun olen kuitenkin koko kesän ollut lähinnä omissa oloissani.

Mitään sen kummoisempaa uutista en tähän hetkeen pysty antamaan, joulukortit matkaavat ensi viikolla kauppaan ja perinteisempää joulukorttia pitäisi jatkaa, jotta saisi ne sitten joulumyyjäisiin valmiiksi. Mutta tällainen pikainen postaus! Alla pieni kuvanen edelleen keskeneräisestä halloween-piirustuksesta.